Ostin Tulilintu.net -domainin vuoden 2007 puolivälissä pääosin kodiksi tulevalle samannimiselle kirjalleni, joka oli alkanut muhia päässäni vähintään vuotta aiemmin. Ajatuksena oli myös lisätä muita hengentuotteitani tälle sivustolle.
En kuitenkaan saanut aikaan mitään järkevää tai miellyttävää ratkaisua sivustorakenteelle, joten pitkään toiminnassa oli vain (tämä) blogi. Tämän vuoden alussa kuitenkin sain itseäni niskasta kiinni ja Tulilintu.net:illä oli hetken aikaa oma pääsivusto, joka on tällä hetkellä hiatuksella.
En tällä hetkellä jaksa pohtia mahdollisen sivustorakenteen toteutusta, sillä tässä blogissakin on ihan riittävästi tekemistä, katsotaan uudemman kerran sitten syksyllä.
